Sarkoidoosi (Schaumannin tauti)

Sairaus on yhtä yleinen naisilla ja miehillä, ja se puhkeaa usein 20–50 vuoden iässä. Vaikka Sarkoidoosi rasittaa kehoa, se menee useimmiten ohi itsestään ja suurin osa sairastuneista selviää taudista ilman hoitoa. Joillakin keuhkojen toiminta saattaa heikentyä, mutta se on ennemmin poikkeus kuin sääntö. Ne, jotka sairastuvat taudin akuuttiin muotoon, paranevat yleensä nopeammin kuin ne, joilla tauti etenee hitaasti ja aiheuttaa epämääräisiä oireita. Taudin akuuttia muotoa kutsutaan Löfgrenin syndroomaksi, kun taas pitkäkestoisempaa ja hitaasti etenevää sairauden muotoa kutsutaan krooniseksi sarkoidoosiksi.

Miksi sairastumme sarkoidoosiin?

Syytä siihen, miksi sairastumme sarkoidoosiin, ei tunneta. Erään teorian mukaan, sairauden laukaisee immuunipuolustuksen toiminnan muuttuminen. Nämä muutokset immuunipuolustuksessa johtuvat puolestaan siitä, että keho alkaa reagoida ympäristössä oleviin vieraisiin aineisiin. Tämä laukaisee puolustusreaktion, jossa keho kääntyy omia kudoksia vastaan. Näin syntyvässä reaktiossa immuunipuolustus ottaa kohteekseen yhden tai useamman kehon omista elimistä: tätä kutsutaan autoimmuunireaktioksi. Sarkoidoosin uskotaan olevan perinnöllinen sairaus, eikä se tartu ihmisestä toiseen.

Sarkoidoosin oireet

Usein oireita ei ilmene lainkaan, ja sairaus todetaan aivan sattumalta röntgentutkimuksen yhteydessä. Jos oireita ilmenee, ne voivat olla luonteeltaan hyvin vaihtelevia ja vaikeita tunnistaa. Ilmeneviä oireita voivat olla hengitysvaikeudet, pahoinvointi, lievä kuume, kuiva yskä, kipu nivelissä, nilkan turvotus sekä laihtuminen. Ihoon voi myös ilmaantua kipeitä kohtia. On myös raportoitu, että joillakin vanhojen arpien ja keloidien ulkonäkö on muuttunut. Akuutin sarkoidoosin (Löfgrenin syndrooma) oireet, kuten kuume, voivat olla selvempiä ja helpommin havaittavissa.

Diagnoosi

Diagnoosi tehdään lääkärintarkastuksessa, jonka yhteydessä otetaan verinäyte. Jos esiintyy yskää tai hengenahdistusta, keuhkojen röntgenkuvaus voi olla tarpeellista. Tällöin voidaan myös nähdä, ovatko imusolmukkeet suurentuneet. Nämä toimenpiteet yleensä riittävät akuutin sarkoidoosin toteamiseen, mutta jos epäillään kroonisen sarkoidoosin mahdollisuutta, tehdään lisätutkimuksia, jotta voidaan todeta mitkä elimet ovat sairastuneet. Varmin tapa sarkoidoosin diagnosoimiseksi on ottaa kudosnäyte eli koepala.

Hoito

Monissa tapauksissa sairaus menee ohi itsestään, eikä se vaadi mitään hoitotoimenpiteitä tai lääkitystä. Sairauden etenemistä kuitenkin seurataan tarkasti, ja jos se pahenee, voidaan hoitona käyttää kortisonia. Ei ole olemassa tieteellistä näyttöä siitä, että kortisoni tehoaisi sairauteen, mutta se voi helpottaa joitakin oireita. Joskus paraneminen voi viedä kaksikin vuotta, ja tietyissä tapauksissa oireiden häviäminen voi kestää vieläkin kauemmin.

Muuta sarkoidoosista

Sarkoidoosin syy on tuntematon, ja sen etenemistä ei pystytä estämään.