Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi eli luukato on luuston sairaus. Se johtuu luun määrän vähenemisestä. Osteoporoosi aiheuttaa luiden haurastumista, jonka seurauksena luiden murtumisriski kasvaa. Osteoporoosissa luut murtuvat herkästi esimerkiksi kaatumisen yhteydessä. Toinen luunmurtuma tapahtuu yleensä jo vuoden sisällä ensimmäisestä murtumasta.

Suomessa arviolta 400 000 ihmistä sairastaa osteoporoosia. Suomessa tapahtuu vuosittain lukuisia luunmurtumia. Osteoporoosin aiheuttamien luunmurtumien määrä on noin 40 000. Osteoporoosia pidetään suomalaisena kansantautina. Sairaus on selvästi yleisempi naisilla kuin miehillä. Lapsillakin voi olla osteoporoosia.

Mitä on osteoporoosi?

Osteoporoosi on luuston sairaus. Osteoporoosissa luun rakenne muuttuu ja luun määrä vähenee. Sairauden seurauksena luut haurastuvat ja murtuvat helposti. Osteoporoosi voidaan todeta varmasti ainoastaan luuntiheysmittauksella. Tavallinen röntgen ei paljasta osteoporoosia. Luuntiheysmittaus tehdään matalaan röntgensäteilyyn perustuvalla tekniikalla. Mittauksessa käytetään yleensä DEXA-nimistä laittetta, joka mittaa luun tiheyttä. Tutkimus on kivuton. Luuntiheys mitataan erityisesti lannerangasta sekä reisiluun yläosasta. Potilaalle tehdään usein myös ns. FRAX-riskitekijäanalyysi (Fracture Risk Assessment Tool), joka laskee riskitekijöiden perusteella lonkkamurtuman ja tärkeimpien osteoporoottisten murtumien todennäköisyyden kymmenen vuoden ajalle. Riskitekijäanalyysi helpottaa murtumariskien kokonaisarviota sekä hoitopäätösten tekemistä.

Luusto tarvitsee kalsiumia

Luut tarvitsevat kalsiumia ja kalsium vaikuttaa merkittävästi luuston lujuuteen. Kalsium antaa siis luustolle vahvuuden. Kalsiumin runsas saanti myös hidastaa luiden haurastumista. Luuston lisäksi kalsiumia tarvitaan myös mm. sydämen normaaliin toimintaan, elimistön nestetasapainon säätelyyn sekä hormonien tuotantoon. Jos kalsiumin saanti on vähäistä, elimistö ottaa puuttuvan kalsiumin luustosta. 

Luu on elävää kudosta. Hajonneen luun tilalle syntyy koko ajan uutta luuta. Luuntiheys on suurimmillaan noin 30-vuotiaana. Luun lujuus heikkenee vähitellen, sillä ikääntymisen myötä luuta hajoaa enemmän kuin syntyy. Luusta voidaan erottaa putkiluu ja sen sisällä oleva hohkaluu. Naiset menettävät putkiluusta noin 30 % ja hohkaluusta 50 % elämänsä aikana. Miehet menettävät putkiluusta noin 20 % ja hohkaluusta 30 %. Osteoporoosissa luun hajoaminen on normaalia voimakkaampaa. Osteoporoosissa luunmurtumat syntyvät yleensä vuosia kestäneen luukadon takia.

Osteoporoosin syyt

Perinnölliset tekijät altistavat osteoporoosille. Perinnöllisten tekijöiden vaikutuksesta luun tiheys kasvaa toisilla suuremmaksi, tai ikääntymisen myötä hajoaa nopeammin kuin toisilla. Osteoporoosi on naisilla yleisempää kuin miehillä. Tähän vaikuttavat hormonaaliset tekijät. Muita osteoporoosiin vaikuttavia tekijöitä ovat mm. lyhyt sukukypsä ikä, niukka D-vitamiinin ja kalsiumin saanti, runsas suolan käyttö, vähäinen liikunta, hento ruumiinrakenne (anoreksia), tupakointi, keliakia, diabetes, reuma, munuaissairaudet, lisäkilpirauhashormonin liikatuotanto, suoliston imeytymishäiriöt sekä tietyt lääkkeet.

Osteoporoosin riskitekijät

Osteoporoosia ei voi todeta oireiden perusteella, sillä sairaus ei aiheuta mitään oireita. Osteoporoosin olemassaoloa ei voi tietää ilman luuntiheysmittausta. Tietyt tekijät voivat lisätä osteoporoosin vaaraa. 

Osteoporoosiin liittyvät riskitekijät:

• liiallinen istuminen ja vähäinen liikunta
• aikaisin loppuvat kuukautiset
• liiallinen laihuus
• luiden helppo murtuminen
• vähäinen D-vitamiinin ja kalsiumin saanti
• tietyt sairaudet (reumasairaudet, suolistosairaudet)
• pitkäaikainen (useita kuukausia) suun kautta nautittu kortisonilääke
• tupakointi

Lonkkamurtuma voi olla kohtalokas

Ranne-, olkavarsi-, lonkka- ja selkänikamien murtumat ovat tyypillisimpiä murtumia osteoporoosissa. Noin neljä kymmenestä yli 50-vuotiaasta naisesta saa esimerkiksi ranne-, lonkka- tai nikamamurtuman elämänsä aikana. Lonkkamurtumat ovat kaikkein vaarallisimpia osteoporoottisia murtumia, sillä ne paranevat huonosti ja voivat jopa aiheuttaa pysyvän liikuntakyvyn menetyksen. Kaatumisesta johtuvat lonkkamurtumat ovat myös yli 70-vuotiaiden miesten ja naisten yleisin tapaturmainen kuolinsyy. 

Osteoporoosin hoito

Osteoporoosin hoito on hankalaa, koska luu uusiutuu hitaasti. Hoito on myös hyvin kallista. Osteoporoosin hoidossa on huolehdittava riittävästä D-vitamiinin ja kalsiumin saannista. Liikunnasta on myös paljon hyötyä osteoporoosia sairastavalle. Kestävyyskuntoa voi vahvistaa esimerkiksi kävelemällä. Osteoporoosia sairastavia kehotetaan vahvistamaan etenkin selän lihaksia sekä tekemään tasapainoa kehittäviä liikkeitä. Hyvän tasapainon avulla voidaan vähentää kaatumisia ja niihin liittyviä murtumia. Lonkkamurtumia voidaan ehkäistä myös käyttämällä lonkkasuojaimia. Murtumien jälkeisellä kuntoutuksella on suuri merkitys työ- ja toimintakyvyn säilyttämisessä.

Lääkehoito:

Joissakin tapauksissa osteoporoosia hoidetaan lääkehoidolla, jonka tavoitteena on murtumien, etenkin lonkkamurtumien, esto. Osteoporoosilääkkeet vähentävät joko luun hajoamista tai tukevat luiden rakentumista. Lääkityksen aikana on tärkeää huolehtia riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista. Lääkehoito kestää vuosia. Tällä hetkellä on tarjolla useita tehokkaita luulääkkeitä.

Lääkehoidon päätökseen vaikuttavat osteoporoosipotilaan ikä, kokonaistilanne sekä mahdolliset sairaudet ja lääkehoidot. Bisfonaatit ovat tärkein osteoporoosin hoidossa käytetty lääkeryhmä. Bisfonaatteihin kuuluu alendronaatti, ibandronihappo, risedronaatti ja tsoledronihappo. Lääkettä otetaan tablettimuodossa esimerkiksi vain kerran viikossa (alendronitti ja risedronaatti) tai kerran kuukaudessa (ibandronaatti). Tsoledronihappoa annetaan kerran vuodessa suonensisäisesti. Naisilla voidaan käyttää myös estrogeenihoitoa luunmurtumia ehkäisemään, mutta estrogeenin on todettu lisäävän rintasyöpäriskiä. Osteoporoosilääkkeillä voi olla sivuvaikutuksia. Jotkin lääkkeet voivat esimerkiksi pahentaa vaihdevuosioireita.

Kalsiumin ja D-vitamiinin merkitys osteoporoosin hoidossa

Osteoporoosin hoidon aikana tulee saada riittävästi kalsiumia ja D-vitamiinia. Kalsium antaa luustolle vahvuuden. Jos kalsiumin saanti on niukkaa, elimistö ottaa puuttuvan kalsiumin luustosta. Kalsiumin runsas saanti hidastaa luiden haurastumista. Kalsiumin tarve on 800 mg päivässä. Kalsiumia saa mm. maidosta, piimästä ja juustosta ja muista maitotuotteista. D-vitamiinia tarvitaan luuston rakennusaineiden saannin turvaamiseksi sekä edesauttamaan kalsiumin imeytymistä suolistosta. D-vitamiinin puutos altistaa lihasheikkoudelle ja kaatumisille. D-vitamiinilla on merkittävä rooli luunmurtumien ehkäisyssä: se ylläpitää luuston kuntoa ja ehkäisee kaatumisia. D-vitamiinia saadaan auringosta ja ravinnosta (kala, ulkona kasvaneet sienet). D-vitamiinin suositusannos on yli 60-vuotiaille 20 mikrogrammaa. D-vitamiinia ei yleensä saada riittävästi ravinnosta ja siksi D-vitamiinilisän käyttöä suositellaan kaiken ikäisille, mutta etenkin vanhuksille. 

Osteoporoosin ennaltaehkäisy

Osteoporoosin hoito vie kauan ja on hyvin kallista. Osteoporoosin syntymistä on tärkeää ennaltaehkäistä.

Vinkkejä osteoporoosin ennaltaehkäisyyn:

• Ole aktiivinen ja liiku säännöllisesti, kävele esimerkiksi 30 minuuttia kerrallaan viitenä päivänä viikossa. Iskevä, luustoa kuormittava liikunta on tehokkainta.
• Vältä tupakointia.
• Syö monipuolisesti ja säännöllisesti. 
• Varmista riittävä kalsiumin sekä D-vitamiinin saanti.
• Syö runsaasti erivärisiä kasviksia.
• Varo kaatumista.

Kotona kaatumista voi ehkäistä varmistamalla muutamia seikkoja:

• Varmista, että lattia ei ole liian liukas.
• Varmista, että mikään ei aiheuta kompastumisvaaraa.
• Varmista, että pöydät ja tuolit eivät pääse kaatumaan helposti.
• Käytä kylpyhuoneessa liukuestemattoa.
• Varmista, että portaiden kaiteet ovat tukevasti kiinni.
• Hanki yövalo.